torstai 21. huhtikuuta 2016

Rokottautuminen, check!


Nyt tälle jätkälle on annettu ensinmäinen rokote. Itseasiassa rokote tuikattiin "jo" maanantaina.
Rokotteen olisi saanut antaa viikko sitten mutta Paronilla oli ollut vatsa juuri sekasin niin siirrettiin rokotusta ihan vain varmuuden vuoksi. Lääkärissä tämä kaveri osasi olla tosi nätisti. Muille asiakkaille ei auottu päätä ja kaikki oli tosi mielenkiintoista. Ihmiset oli taas Paronin mielestä ihan super kivoja! Päästiin lääkärin huoneeseen niin ekana piti päästä haistelemaan huoneen joka nurkka tarkasti läpi. Sitten Paroni nostettiin pöydälle ja vähän tutkailtiin kaveria. Kaikki ok.
Seuraavaksi otettiin rokote piikki esiin ja vähän namuja. Eihän tuo ahne possu kerennyt mitään rokotteita tajuamaan kun lääkäri tätillä oli NAMEJA! Seuraava rokotus on sitten kuukauden päästä.

Tämä pikku kaveri on kasvanut kyllä ihan hurjasti. Korkeuttakin löytyy jo 43cm. Painoa on nyt vaivaiset 8,5 kiloa joka on mun mielestä tajuttoman vähän. Muut pennut huitelee jo 10kg. Tähän on vaikuttanut juurikin edellä mainittu vatsan reistailu ja liian vähärasvainen ruoka. En tajunnut jauhareita ostaessa että pentu versio voisi olla fiksumpi valinta kuin tämä "aikuisten" jauhari. Aina oppii jotain. Ollaankin seuraavan tunnin päästä menossa kennel rehun rekalle ostamaan pentujen possu jauharia. Siinä on enemmän rasvaa ja proteiinia kuin tuossa nykyisessä jauharissamme. Eiköhän tämä paino rupea nyt nousemaan kun vatsa on vihdoin kunnosa ja saadaan "parempaa" lihaa kehiin! Pentu on vatsavaivoistaan huolimatta ollut kokoajan pirteä ja sellainen kun Paroni nyt tapaa olla, pikkuinen riiviö. :D

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Team IT IS


Käytiin Moikkaamassa Paronin ihastuttavaa siskopuolta lauantaina. Paronin siskopuoli Vida on siis about puolitoistavuotias lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira. Niin ihastuttava tyttönen!
Aluksi Paroni säikähti Vidan haukku tervehdystä. Hetken kun siinä ihmeteltiin niin Paroni uskalsikin jo haistella Vidaa ja saatiin pari kuvaakin napattua.

Vida oli menossa Vaasa KV:hen. Kävin kans nakkaamassa koirat kotiin jonka jälkeen paineltiin kans näyttelyyn tarkastelemaan tilannetta. Lyhkäri holskuja oli kehässä vain neljä kappaletta.
Tää oli mulle ihan eka kerta isossa näyttelyssä. Ei sillä etteikö näyttelyt kiinnostaisi mutta kun ei ole koskaan ollut koiraa mitä viedä näytettäväksi niin ei ole vain tullut mentyä paikalle. Päätin tällä reissulla että sitten kun Paroni on iso poika niin käydään ainakin muutaman kerran näyttelyissä. Eihän sitä tiedä vaikka se olisikin yksi harrastus lisää meille. Toivotaan että tästä kasvaa komea koira, vaikka sitä se jo onkin minun mielestä! :)

Miten teidän koirat on menestynyt näyttelyissä?

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Parivaljakko pellolla


Käytiin tossa perjantaina poikien kanssa vähän pellolla juoksentelemassa. Ja tottakai kuvaamassa.
Paroni ja Totte pemootti menemään taas kuin mitkäkin idiootit. Sain reissulta napsittua ihan kivoja kuvia. Pitäisi vain nyt kuvata paljon enemmän Paronia kun se kasvaa niin äkkiä. Toten ja Paronin kokoero vain kasvaa päivä päivältä. Mihin tämä aika menee?

Miten meillä on muuten mennyt? No ihan kivasti. Totte ja Paroni tulee hyvin toimeen. Välillä Paroni koittaa kukkoilla Totelle. Tällöin jätkistä lähtee hirveä meteli ja hampaat irvessä nojataan vastakkain. Ääntä onneksi mahtuu maailmaan. Pentu on tajunnut aika hyvin että parempi vetäytyä vaikka mieli tekisikin vähän näyttää ukkelille. Mitä turhaa tuon Toten kanssa tapella kun ei se mitään pahaa sille koskaan tee. Olen antanut jätkien nahistella rauhassa. Ei kumpaankaan kerta kipua kohdistu niin siinäs selvittelee välejä keskenään. Vaikuttaa minusta kuitenkin ihan normaalilta urosten urpoilulta.
Seuruuta ollaan kans vähän harjoiteltu. Alku oli aika kankeaa sillä ohjaaja (minä) olin yhtä hukassa kuin pentu. Nyt ollaan kuitenkin löydetty aika hyvä yhteinen sävel mitä hiotaan vielä. Ja paljon. Kyllä tämä tästä! Ollaan vähän kummatkin tällaisia hiomattomia timantteja :D

Huomenna olisi tarkoitus mennä moikkaamaan muutamaa tuttua mäyräkoiraa. Ollaan jo nähty näitä kavereita kerran aiemmin ja silloin meni ihan kivasti. Paroni oli silloin about 9 viikkoinen. Poika hyynäsi mamman lähellä pitkälti ja vähä ohimennen nuuski muita koiria. Luulenpa että tällä kertaa ollaan jo vähän rohkeampia. Saa nähdä. :)

lauantai 2. huhtikuuta 2016

10 viikkoa


Jep, 10 viikkoa. Siis katsokaa nyt vaikka tuon ensinmäisen postauksen kuvaa. Paronihan on kuvassa ihan mini mies! Ei sillä, onhan tuo ihan rääpäle vieläkin, mutta silti! Kyllä ne vaan kasvaa niin nopeasti. Selän päälle on ruvennut tulemaan jo reilusti ison pojan karvaa ja pentu haituvaa on koko ajan vain vähemmän ja vähemmän. Raidat rupeavat myös selkenemään kovaa vauhtia. Tämä rimppa kinttu on nyt korkeudeltaan 40cm. En ollut uskoa lukua mitatessani. Kait tästä aika hyvän kokoinen aikusena tulee.

Ollaan nyt käyty paljon vieraissa ympäristöissä kuten esim minun vanhalla koulullani ihastuttamassa ihmisiä. Päätettiin että annetaan koululle pieni perjantai kevennys ja marssittiin Paronin kanssa koululle. Mini mies ei ollut moksiskaan uudesta paikkaa, saatika ihmisistä. Ihmiset oli super kivoja ja kaikkien olisi vain pitänyt rapsuttaa tätä vierailijaa. Paronin olisi kuulemma pitänyt jäädä kouluun töihin "media koiraksi". Sovittiin sitten että käydään toistekkin sillä en voi luovuttaa Paronia koululle. :D

Toten ja Paronin suhde on saavuttanut jo jonkinlaista tasapainoa. Tottea ei tarvitse enää jatkuvasti kiusata. Paroni on huomannut että Totte on ihan tosi jees jäbä vaikkei se nyt paljo sisällä piittaakkaan leikkiä. Ulkona nää vauhtipäät menee kyllä sitten senkin edestä. Paroni on myös ruvennut hakeutumaan Toten lähelle nukkumaan. Oon välillä ihan sulaa vahaa kun huomaan näiden nukkuvan kylki kyljessä sohvalla. Mun pojat <3

Tätä tekstiä tulee nyt niin paljon että säästetään vähän ens kertaan! Mulla olisi tosi paljon erilaisia postaus ideoita mutta tämä pentu arki kiristää kyllä aikataulua aika paljon. Koitan kuitenkin kirjotella tänne vähän muutakin kuin kuulumisia!